| Yhdistys | Perinteinen kiinalainen lääketiede | Koulutus | |
|
| Kiinalainen lääketiede länsimaissa |
Eurooppaan kiinalainen lääketiede tuli akupunktuurin muodossa jo 1600-luvulla, ja 1800-luvulla se oli Euroopassa ja Yhdysvalloissa ylempien yhteiskuntapiirien harrastama muodikas hoitomuoto. Varsinaisen läpimurtonsa se kuitenkin teki vasta 1930-luvulla Ranskassa. Suomessa kiinnostus akupunktuuriin heräsi 1970-luvulla, mutta hyvin kapeassa, länsimaisessa muodossa, lähinnä kivunlievitykseen käytettynä. Perinteistä kiinalaista lääketiedettä Suomessa on voinut opiskella 1980-luvun loppupuolelta asti. Tällä hetkellä kansainväliset standardit täyttävää opetusta antavat mm. Kiinalaisen lääketieteen instituutti (4-vuotinen koulutus, akupunktuuri ja rohdokset, Porvoo) ja Interpraxis (3-vuotinen koulutus, akupunktuuri, Lahti).
Lisäksi kiinalainen lääketiede pystyy hoitamaan sellaisiakin vaivoja, joille ei ole länsimaista nimeä, koska se ottaa aina huomioon koko ihmisen ja laatii diagnoosinsa kokonaiskuvasta käsin. Samoin voidaan usein vaikuttaa vaikeiden sairauksien kulkuun ainakin kohentamalla potilaan yleiskuntoa ja mielialaa ja lievittämällä edes joitakin oireita. Kiinalaisen lääketieteen arvostus itsenäisenä lääketieteenä on kasvamassa kaikkialla maailmassa. Länsimaissa toimii jo kymmenittäin kouluja, jotka antavat alalla kolmi-nelivuotisen koulutuksen. Ammatissa toimivia terapeutteja on tuhansia. The Finnish Traditional Chinese Medicine Society of Acupuncture and Herbs - Suomen perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhdistys ry ylläpitää asiantuntijarekisteriä, johon kuuluu tällä hetkellä kahdeksantoista alalla pätevöitynyttä asiantuntijaa. |
|
| Kaikki oikeudet pidätetään - Suomen perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhdistys ry | |